RoundsGG
since 2021

© 2023 RoundsGG, All Rights Reserved

Olen Joosua "Jope" Parviainen, 19-vuotias pelaaja Oulusta. CS:GO:ta olen pelannut noin viisi vuotta, joista kaksi tavoitteellisesti eri tiimiprojekteissa.Roundsissa pelaan rifleä ja second awp:tä. Odotan, että pääsemme kehittymään tiiminä, pelaajina ja tiimikavereina.  Mielestäni pitkäjänteisellä, määrätietoisella ja tavoitteellisella työllä voi pelaamisessa kuka vain menestyä.

Olen Ossi "Hedy" Heikkinen, 24-vuotias pelaaja Lahdesta. Pelaan CS:GO:ta tavoitteellisesti nyt kolmatta vuotta, ja takana on muutamia eri joukkueprojekteja.Joukkueessa pelaan suurimmalta osin supporttina muita tukevia positioita takalinjalta. Odotan, että pääsemme joukkueena ja yksilöinä kehittymään koko ajan eteenpäin. Uskon, että CS:GO:ssa kuka vain voi kehittyä huipputasolle, jos grindaa pitkään, paljon ja käyttää ajan oikein. Ossi "Hedy" Heikkinen

Olen Nuutti ”RautaNauta” Kallioniemi, 22-vuotias rakennusmestariopiskelija Nokialta. Olen pelannut pienestä asti ja CS:GO:ta reilut kuusi vuotta. Tiimikuvioita on vuosien aikana ollut hupipelailusta nykyiseen tavoitteellisempaan tiimitoimintaan Roundsissa. Toimin joukkueessa supporttaavana riflerinä ja työskentelen myös organisaation taustatyössä. Toivon, että saamme Roundsin kanssa kehitetyksi joukkuetta pelimielessä. Toivon myös, että saamme paljon oppia organisaationa ja saamme työmme kautta viedyksi

Olen Toni "FrisKy" Nikka, Järvenpäässä vuonna 1992 syntynyt pelaaja ja e-urheiluvalmentaja. Valmennan CS:GO-joukkueita osa-aikaisesti yritykseni EZvalmennuksen kautta. Teen töitä myös Rootsin CS:GO-joukkueiden kanssa sekä freelancerina Pelaajat.comille (analysti). Tehtäväni Roundsissa on kehittää toimintaa sekä valmentajaa joukkuetta. Odotan innostuneena, että pääsemme joukkueena antamaan panoksemme lajin kehitykselle ja pääsemme seuraavalle tasolle. Olen aina koukuttunut lähes kaikkiin peleihin, joita

Olen Jussi Kallioniemi, Nokialla asuva nörtti ja yrittäjä. Olen ollut jo pitkään kiinnostunut e-urheilusta lasteni pelaamisen kautta. Roundsissa olen taustavaikuttaja ja mahdollistaja. Tonin työ toiminnan kehittäjänä ja valmentajana on avainasemassa joukkueen arjessa. Minua kiinnostavat esimerkiksi urheiluteknologia ja sen soveltaminen e-urheilussa. Peliurani aloitin 80-luvun alussa Spectravideo SVI-328:lla. Kirjoitin Mikrobitistä basic-kielellä kuplapelin ja olin myyty.

CS:GO-joukkueen kokoonpano julkistetaan pian Rounds.gg on uusi suomalainen e-urheilu-organisaatio, jonka CS:GO-joukkue aloittaa tiensä EZvalmennuksen Toni "FrisKy" Nikan tukemana. Päätavoitteemme vuonna 2021 on oppia joka tasolla: pelissä, organisaatiossa ja e-urheilussa. Tryoutit ovat loppusuoralla ja pelipaidat saavat pian kantajansa. Ennen joukkueen julkistusta voit tilata ainutlaatuisen !ready-paidan, josta tulee jo parin viikon kuluttua keräilyharvinaisuus. Tämä päällä kelpaa patsastella