RoundsGG on monipuolinen ja osaava kumppani
RoundsGG on suomalainen, vuonna 2021 perustettu tavoitteellinen e-urheiluorganisaatio, jonka taustalla toimii laaja joukko e-urheilun, perinteisen urheilun ja yritystoiminnan ammattilaisia. Olemme kokonaisvaltaisen harjoittelun edelläkävijöitä. Teemme aktiivista tutkimusta sekä tuote- ja palvelukehitystä. Kehitämme e-urheilun valmennusympäristöä CS:GO -peliin Lapin Urheiluopistolle ja teemme havainto-hahmottamis-ratkaisumotoriikkaan liittyvää tutkimuspilottia fyysisen maailman käyttötilanteisiin. Seuraamme aktiivisesti alaan liittyvää kehitystä ja tutkimusta. Tunnemme pelaamisesta sekä
RoundsGG Assembly Winter 2023 -tapahtumassa
ASSEMBLY WINTER '23- 23.-26.2.2023 - Messukeskus, Helsinki CS:GO-organisaatio RoundsGG tulee ensimmäistä kertaa Assyille mukaan omalla Assembly Friends -pisteellään. CS:GO:n lisäksi Roundsin DNA:ssa on jatkuva uuden oppiminen ja kehittyminen. Tämä näkyy joukkueen toiminnan lisäksi mm. siinä, että organisaatio tekee uraauurtavaa tutkimusta ja tuote- ja palvelukehitystä. Pisteellä tapahtuu koko ajan: Koko tapahtuman kestävät kilpailut: CS:GO-taitokilpailu NERF-tarkkuuskilpailu, joka haastaa tarkkuutesi,
Huipulle! CS:GO-kilpapelaaminen osana hyvinvoivaa arkea
RoundsGG järjestää keväällä 2023 monipuolisen ohjauksen aktiivisesti CS:GO:ta pelaaville 14-17-vuotiaille nuorille ja heidän huoltajilleen. Jokainen osallistuva pelaaja saa henkilökohtaisen tutorin, vanhemmille tietoa tarjoavat mm. vierailevien kansainvälisen tason CS:GO pro-pelaajien lisäksi huippuvalmentajat Weldon Green, Markku Lappalainen ja SM-liiga -kiekkoilija Aapeli Räsänen. Kurssi antaa käsityksen, mitä kilpapelaaminen tarjoaa ja vaatii ja kuinka kilpapelaamista voi harrastaa
Katse kohti vuotta 2023!
Nopea summaus: joukkue teki erinomaista työtä. Vuoden 2022 viimeiselle puoliskolle tavoitteena oli ESEA Main ja eSM-liiga -paikka. Siellä ollaan. Kiitos pelaajat ja Toni & Markku! p12 on tuonut pöytään pelikirjansa, jossa on hurjasti syvyyttä. Rounds-CS elää kiinnostavia aikoja. organisaation kehityspuuhat etenivät. Projekteista päästään kertomaan vuoden 2023 alussa. Osa liittyy suoraan CS:ään, osa mutkan kautta. ohjausryhmä
RoundsGG:n ohjausryhmä vahvistuu
RoundsGG:n ohjausryhmä saa järeää vahvistusta, kun Jussi Kallioniemi, Markku Lappalainen, Johanna Hulkko ja Toni Nikka saavat tulevaisuuden suunnitelmien luomiseen ja RoundsGG:n toiminnan ohjaamiseen avukseen nämä kaverit: Aapeli Räsänen on Boston Collegesta kauppatieteiden kandidaatiksi valmistunut jääkiekon SM-liiga-pelaaja. "Aapeli oli vieraana jo Roundsin ensimmäisellä bootcampilla. Hän on kaveri, jolla on hoksottimet ja asenne kohdallaan pelissä, elämässä
p12 RoundsGG:n IGL:ksi
Olemme innoissamme, kun saamme kertoa, että Panu "p12" Schutschkoff katsoi organisaatiomme luottamuksensa arvoiseksi ja liittyy joukkueeseemme IGL:n rooliin. Joukkueen valmentaja Toni "Frisky" Nikka kertoo valinnan taustoista: "Panulle on kertynyt uskomaton määrä kokemusta CS:n parissa, mutta siitä huolimatta hän kehittää jatkuvasti pelikirjaansa ja itseään pelaajana." "Me organisaationa haluamme tarjota Panulle osaamisemme ja tukea kokonaisvaltaisesti pelissä", RoundsGG:n
ESEA-sarjanousu ja organisaation LVL-up
Vuosi on ollut hyvä. Joukkue-sivulla lukee vielä tällä hetkellä tammikuussa kirjoitettu teksti: "Roundsin CS:GO-joukkue aloitti taipaleensa keväällä 2021. Vuoden 2022 tavoitteemme on nousta ESEA Mainiin, eSM-liigaan ja ownata suomalaisilla LAN-turnauksilla." Tavoitelista on ✅check, ✅ check, ja ✅ check. Kiitos kuuluu joukkueelle ja valmennukselle, joka on timanttia. On normaalia, että hommat sujuvat silloin kun myötätuuli puhaltaa.
‘Airax’ RoundsGG:n mentoriksi
RoundsGG ja KOVA Esportsin CS:GO -joukkueen IGL Jussi 'Airax' Airaksinen ovat sopineet yhteistyöstä, jossa Airax tarjoaa pelillistä näkemystään RoundsGG:n joukkueen kehittämiseksi kohti seuraavia tasoja. "RoundsGG:n tavoite on jatkuva kehittyminen sekä pelissä että liiketoiminnassa. Idea pyytää Airaxia CS-valmennuksen tueksi tuli FrisKyltä, joka jatkaa joukkueen päävastuullisena valmentajana", sanoo RoundsGG:n toimitusjohtaja Jussi Kallioniemi. "Airaxilla on pitkä kokemus,
Santasport Bootcamp & Midnight Sun Games 2022 voitto
RoundsGG:n joukkue vietti viime viikon Lapin Urheilupistolla, Santasportissa Rovaniemellä. Rollossa vietiin eteenpäin asioita laajasti pelin sisällä ja ulkopuolella. Urheiluopistolla on erinomaiset puitteet kaikkeen mitä huippubootcampilla tarvitaan: upeat ja monipuoliset liikuntatilat tarjoavat mahdollisuuden viedä joukkueen yhteistoimintaa ja harjoitteita eteenpäin myös CS:n ulkopuolella. Illalla kun kiipeää laavulle paistamaan makkarat ja juttelemaan, niin siinä lepää
RoundsGG mukana SponsorED-ohjelmassa
RoundsGG haki ja tuli iloksemme valituksi Hartwall Oy:n SponsorED-ohjelmaan. Ohjelmalla Hartwall tukee viittätoista valittua joukkuetta kohti CS-menestystä. SponsorED-ohjelma sisältää mm. ohjausta e-urheiluun erikoistuneelta psykologilta Mia Stellbergiltä, materiaaleja ja tukea CS-valmentaja Toni Luhtapurolta, 1000 euron tuen ja runsaasti ED-energiajuomia. "Joukkueemme on keväällä aloittanut hankkeen, jolla selvitetään kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin merkitystä e-urheilussa. Olemme innoissamme siitä, että myös
Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin merkitys e-urheilussa
Nokialainen e-urheiluorganisaatio RoundsGG on aloittanut syksyyn 2022 kestävän projektin, jossa tutkitaan e-urheilua lajina ja optimaalista suoriutumista siinä. "Päämääränämme on etsiä keinoja edistää niitä osa-alueita, jotka vaikuttavat e-urheilijan ominaisuuksiin. Lähestymme asiaa kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kautta", kertoo bio- ja fysiikkavalmentaja, KM Markku Lappalainen, joka johtaa hanketta RoundsGG:ssä. Kiinnostuksen kohteena ovat yleisten fyysisten ominaisuuksien ja valmiuksien vaikutus e-urheilijan suoriutumiseen.
Hämpton Games 28.5 – haastattelu
Hämpton Games / BunkkeriGG:n Timo Näreaho haastatteli RoundsGG:n 23.4.2022. "Kovaa vauhtia tietään Suomen CS:GO -skenen kärkikahinoihin runnova RoundsGG avaa juttutuokiossa organisaation näkymiä menneeseen ja ennen kaikkea tulevaan. Joukkueen huippupelaajat antavat vinkkinsä tuleville tähdille ja bonuksena GM Jussi Kallioniemi antaa namupassin hyvin johdettua eSports -organisaatiota yhteistyökumppanikseen etsiville toimijoille. Kuvattu 23.4.2022 RoundsGG kohtaa Hämpton Games 22
Divarin voitto, eSM-Liigaan nousu
RoundsGG pelasi eilen eSM Liiga Divarin finaaliottelun KUUSAMOgg:tä vastaan. Vertigon tiukka vääntö päättyi Roundsin voittoon, ja Nukessa homma oli joukkueemme hallussa alusta loppuun. Molemmat finaalijoukkueet nousevat ensi kaudeksi mestaruussarjaan, joten panoksena oli divarikuninkuus ja Jimm’s PC-storen voittajajoukkueen pelaajille tarjoamat huippuluokan Nitro Concepts S300 -pelituolit. ”Meillä oli kolme pelaajaa flunssassa. Sanoin jätkille ennen peliä, että eihän tässä ole kuin
RoundsGG:n stream-team on syntynyt!
Rounds-perhe kasvaa! Pyöräytämme tänään Stream-team—toiminnan käyntiin. Tiimissä on aluksi kuusi entuudestaan tuttua striimaajaa, ja striimien pääsisältönä on CS:GO. Tiimiä vetää slougani. Striimaajilla on mahdollisuus pyörittää yhteistyössä Esportalin kanssa star gathereitä ja järjestää arvontoja. "Esportalin avulla RoundsGG:n stream-tiimillä on hyvät mahdollisuudet järjestää sisältöä sekä säännöllistä ohjelmaa omille yhteisölleen. Alustalla striimajat voivat jatkaa kasvamistaan yhdessä Esportalin
Ville “Waltteri” Haste esittäytyy
Olen Ville ”Waltteri” Haste, kotoisin Rovaniemeltä, mutta nyt asustelen Espoossa. Olen pelannut kilpailullisesti noin 5 vuotta ja sitä ennen CS:ää vuodesta 2004. Vapaa-ajalla tykkään pelailla mm. Formulaa, PUBG:ia, Final Fantasya ja Escape from Tarkovia. Rounds.gg:ssä olen IGL eli pelin sisäinen johtaja sekä joukkueen kapteeni. Odotan hyvin paljon koko joukkueelta ja itseltäni, mutta mikään ei tule
Nuutin rooli laajenee
Työnkuvani RoundsGG:ssä laajenee pelaajasta myös organisaation toiminnan puolelle. Toimin jatkossa Roundsissa myös projektiassistenttina. Hoidan organisaation juoksevia asioita, suunnittelen ja toteutan projekteja ja yritän auttaa Suomen CS:GO-skeneä eteenpäin Roundsin strategian mukaisesti. Pitkäaikaisena haaveena minulla on ollut työskennellä e-urheilun parissa pelaajana tai taustatoimijana. Omaa erityisosaamistani ovat markkinointi ja viestintä. Suoritan tällä hetkellä päivätyöni ohella merkonomin tutkintoa
Markku Lappalainen esittäytyy
Olen Markku Lappalainen – en kuitenkaan ihan Lapista vaan Pohjois-Pohjanmaalta, Oulusta. Työni, koulutukseni ja harmaantuvien hiusteni myötä olen opetuksen ja urheiluvalmennuksen pitkäaikainen ammattilainen. Ammennan osaamistani Rounds.gg:ssä havainto-, hahmottamis- ja ratkaisumotoriikan alueilla. Lisäksi olen palanen matkalla kohti yksilökeskeistä joukkueellistumista. E-urheilu on sana, joka sai pinttyneen liikunnanopettajan ja lajitoiminta-analyytikon pään kääntymään. Urheiluna se vertautuu hyvin
Pelaajasopimukset tehty
Meillä oli mahtava viikonloppu, kun joukkue valmentajineen kokoontui jo toisen kerran Hive Tampere Gaming Loungeen bootcampille. Kesällä pidimme siellä oikein kunnollisen peliviikonlopun, mutta nyt oli muutakin tärkeää ohjelmaa. Aloitimme lauantaina Varalan urheiluopistolla sellaisella pläjäyksellä, joka tulee antamaan joukkueelle ennen näkemättömiä mahdollisuuksia. Pelaajien tilaisuus ja oikeus kehittyä on alusta asti ollut organisaatiomme kantava ajatus. Friskyn
Peekki syksyyn!
Hyvin ansaitun kesätauon jälkeen joukkueemme on hyvässä terässä ja innokas uuden edessä. Onnistuimme nimittäin nousemaan Esea Open -sarjasta Esea Intermediate -sarjaan, mistä suuri kiitos sitoutuneelle joukkueelle ja valmentajallemme Friskylle. Alkaneen kauden #38 tavoite on pysyä Intermediate-sarjassa, jatkaa kehitystä ja etsiä uusia yhteistyökumppaneita. Pelejä voit seurata täältä.Yhteistyössä meitä kiinnostaa erityisesti pelien monipuolinen analysointi mm.
Rounds.gg:stä Suomen elektronisen urheilun liiton jäsen: tiekartta eteenpäin
Olemme iloisia siitä, että meidät hyväksyttiin 13.4.2021 SEUL:n jäseneksi. Olemme uusia e-urheilussa, ja kaikki oppi alasta on tarpeen. Jäsenhakemuksessamme SEUL:iin totesimme, että haluamme paitsi luoda pelaajille mahdollisuuksia ja oppia itse myös edistää suvaitsevaa ja positiivista pelikulttuuria ja e-urheilun asemaa ja näkyvyyttä Suomessa. KAVI:n eli Kansallisen audiovisuaalisen instituutin linjaus pelien ikäjouston soveltamisesta on hyvä esimerkki