RoundsGG
since 2021

© 2023 RoundsGG, All Rights Reserved

RoundsGG

Jussi Kallioniemi introduces himself

Olen Jussi Kallioniemi, Nokialla asuva nörtti ja yrittäjä. Olen ollut jo pitkään kiinnostunut e-urheilusta lasteni pelaamisen kautta.

Roundsissa olen taustavaikuttaja ja mahdollistaja. Tonin työ toiminnan kehittäjänä ja valmentajana on avainasemassa joukkueen arjessa. Minua kiinnostavat esimerkiksi urheiluteknologia ja sen soveltaminen e-urheilussa.

Peliurani aloitin 80-luvun alussa Spectravideo SVI-328:lla. Kirjoitin Mikrobitistä basic-kielellä kuplapelin ja olin myyty. Nuorena toimin myös harmaalla vyöhykkeellä eli swappasin pelejä ja pyöritin purkkia nickillä Shogun. Sittemmin olen oppinut ymmärtämään tekijänoikeuksien merkityksen.

Pelasin kilpailullisesti Subspace-nimistä, vuonna 1996 betaan tullutta ja 1997 julkistettua avaruusräiskintää. Subspace oli varhainen MMO, jota pelasi yli 150 000 säännöllistä pelaajaa. Pelasin Death Star Battlea nickillä dev0 ja lempialukseni oli terrier. Pelitunteja ehti kertyä noin 10 000. Vuonna 2015 Subspace julkaistiin uudelleen Steamissa nimellä Continuum.

Minuun voit ottaa yhteyttä mihin tahansa joukkueeseen, yhteistyöhön tai vaikkapa sponsorointiin liittyvässä asiassa. jussi@rounds.gg, puh. 0400 966 558